Satu Roberg
Kauniaisten musiikkiopiston rehtori

Kuntien taloudellinen tilanne on viime vuosina kiristynyt merkittävästi, minkä seuraukset näkyvät monilla yhteiskunnan sektoreilla. Kun säästöjä on löydettävä, katseet kohdistuvat usein kulttuuriin ja taiteen perusopetukseen. Näitä ei nähdä välttämättöminä kunnallisina palveluina samalla tavalla kuin esimerkiksi terveydenhuoltoa tai perusopetusta, vaikka niiden merkitys nuorten kasvulle, kehitykselle ja yhteisöjen hyvinvoinnille on valtava.

Räikeä esimerkki säästöpaineiden vaikutuksista on Hyvinkään musiikkiopiston tilanne. Kunnan rahoitusta on esitetty leikattavaksi niin rajusti, että oppilaitoksen toiminta uhkaa lakata kokonaan. Tämä ei ole vain isku musiikkiopistolle, vaan koko paikalliselle yhteisölle. Kunnan tulisi ymmärtää vastuunsa osoittaa toiminta-avustusta, jotta musiikkiopisto voisi toteuttaa opetusta opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kuntaosuuden merkitys oppilaitoksen toiminnalle on suuri. Jos avustusta leikataan nyt suunnitellulla tavalla, Hyvinkään musiikkiopiston toiminta ei enää täytä valtionosuuden kriteeristöä. Tässä tapauksessa kunta menettää valtionosuuden, joka on merkittävästi suurempi kuin kunnan antama toiminta-avustus, ja musiikkiopiston toiminta lakkaa.

Valitettavasti Hyvinkään esimerkki ei ole ainoa, vaan vastaavia tilanteita löytyy eri variaatioilla muualtakin. Yksi tyypillisin ilmentymä on ongelma toimitilojen kanssa. Tälläkin hetkellä muutamissa kunnissa säästösuunnitelmien myötä suunnitellaan luopumista musiikkiopiston toimitiloista. Tilalle tarjotaan sellaisia toimitiloja, jotka eivät sovellu musiikkiopiston antamaan opetustoimintaan. Näissä tapauksissa tilojen puute, sijainti tai niiden huono kunto heikentää oppilaitoksen kykyä tarjota laadukasta opetusta ja täyttää opetussuunnitelman vaatimukset. Selityksenä kaikille näille toimenpiteille kunnan puolelta on se, että taiteen perusopetus ei ole kunnan lakisääteistä toimintaa.

Niin taiteen perusopetuksen kuin koko taidekasvatuksen kenttä kärsii valitettavan usein siitä, että sen arvoa ei tunnisteta riittävästi. Vallalla oleva käsitys on, että niin sanotut ”kovat aineet” eli ”akateemiset aineet” kuten matematiikka ja luonnontieteet ovat arvokkaampia kuin taideaineet. Paitsi että tällainen vastakkainasettelu on tarpeetonta, on tämä näkökulma kovin lyhytnäköinen, sillä taidekasvatus kehittää monia taitoja, joita ei voida oppia aiemmin mainituissa oppiaineissa. Taidekasvatuksen myötä saatavat taidot kuten luovuus, kriittinen ajattelu, empatia ja yhteisöllisyys ovat taitoja, jotka ovat tärkeitä paitsi yksilön kasvun, myös tulevaisuuden työelämän ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.

Huolestuttavaa on, että päätöksentekoon liittyvissä keskusteluissa näkyy usein kulttuurillisen sivistyksen köyhyys. Esimerkiksi, kun Suomen musiikintekijät ry:n puheenjohtaja vertasi mielipidekirjoituksessaan (HS 11.8.2024) kulttuurirahoituksen tärkeyttä metsäteollisuuden saamiin tukiin, eräs henkilö lausui julkisessa keskustelussa, että ”vessapaperia tarvitaan päivittäin, mutta kulttuuria ei.” Tämäntyyppinen ajattelu on ällistyttävää ja suorastaan mykistävää, sillä se heijastaa asennetta, jossa kulttuuria pidetään ylimääräisenä lisäarvona, josta voidaan luopua taloudellisen paineen alla.

Vaikka tilanne monissa kunnissa on vaikea, onneksi on myös valonpilkahduksia. Edelleen on alueita, joissa taiteen perusopetus voi hyvin. Näillä paikkakunnilla panostetaan toimiviin opetustiloihin, joissa useat eri toimijat työskentelevät saman katon alla, ja joissa resurssit kuten soittimet ja konserttitilat ovat kunnossa. Taiteen perusopetus ja muu taidekasvatus ei ole vain koulutusmuoto tai yksittäisten lasten harrastus – se on koko yhteiskunnan investointi tulevaisuuteen.