Timo Klemettinen, toiminnanjohtaja |

Suomalaiseen musiikkikasvatukseen liittyy mielenkiintoinen paradoksi. Samaan aikaan kun muu maailma ihailee suomalaista musiikkikasvatusta ja pitää sitä musiikkikasvatuksen mallimaana, löytyy maamme rajojen sisäpuolelta ihmisiä, joiden mielestä suomalainen musiikkikasvatus on kriisissä ja ratsastamme vain enää menneiden sukupolvien saavutuksilla.

Kuinka suomalaisesta musiikkikasvatusjärjestelmästä voidaan tehdä näin vastakkaisia arvioita? Ketä pitäisi uskoa?

Uskoisin että vastaus löytynee jostakin äärimmäisten mielipiteiden välimaastosta. Suomalaisella musiikkikasvatukselle on useita vahvuustekijöitä, mutta myös haasteita riittää.

Yksi syy poikkeaviin mielipiteisiin voi olla se, että ihmiset jotka arvioivat suomalaista musiikkikasvatusta ulkoapäin, muodostavat mielipiteensä niiden mielikuvien pohjalta, joita heillä itsellään on omista opiskeluajoista tai omien lasten tai läheisten opiskelusta. Tosiasia kuitenkin on se, että musiikkioppilaitokset ovat jatkuvassa muutoksen tilassa ja jo vuodessa voi tapahtua musiikkioppilaitosten toiminnassa merkittäviäkin muutoksia.

On hyvä, että musiikkikasvatuksesta keskustellaan. Musiikkikasvatusta pitää ja saa arvioida, kunhan käytetyt argumentit pohjautuvat vallitsevaan todellisuuteen eikä menneiden aikojen mielikuviin.

Toisaalta meidän ”musiikkioppilaitosväen” ei ole syytä kieltää tosiasioita ja meidän on itse kyettävä arvioimaan omaa toimintaamme ja kuunneltava nimenomaan oppilaiden ääntä.

Musiikkioppilaitosjärjestelmä on kuin iso laiva, jonka kurssi ei muutu nopeasti, vanhat tavat opettaa ja järjestää toimintaa ovat syvään juurtuneet oppilaitosten arkeen.

Toiminnanjohtajan näkökulmasta katsottuna voin kuitenkin todeta, että maamme musiikkioppilaitosten rehtorit ovat olleet sekä valmiita että kykeneviä reagoimaan ympärillämme tapahtuviin muutoksiin.

Mutta nyt on jo kesä ja lomat alkavat pian. Vedetään hieman happea ja jatketaan keskustelua lomien jälkeen.

Timo Klemettinen 5.6.2012