Jaahas. Nyt sitä sitten pitäisi osata ajatella. Enemmän kuin koskaan. Järkevämmin kuin koskaan.

Keväiden kevään kaikki olemme varmasti ymmällämme: kiireet poistuivat, kalenteri tyhjentyi, tuli aikaa itselle ja ajatuksille. Mikä on tärkeää minulle, mistä identiteettini rakentuu. Ja kun työ kuitenkin jatkui ja ehkäpä kiireet sitten lisääntyivätkin, ja siltikin piti ajatella, mikä on tärkeää oppilaitokselle, miten meidän musiikkiopiston identeettimme rakentuu nyt uudessa ajassa.

Ja senhän me keksimme; tuntuu, että kaikki sanottava tästä keväästä on sanottu. Mutta mitä meille tästä jää, mitä jäin oikeasti kaipaamaan, mitä kohti kesällä ja sitten syksyllä. Uutta normaalia pitäisi osata ajatella ja tulevaisuutta ennustaa. Ja Karjalaisen Ahtihan sen helppouden jo aikoinaan sanoiksi puki. Kiitos Opetus- ja kulttuuriministeriölle, tiedätte, tunnistatte ja tunnustatte taiteen perusopetuksen arvon, mittava lisärahoitus tähän tilanteeseen tuntuu lahjalta, jonka vastaanottaminen hieman ujostuttaa. Tai siis pitäähän se hakemus toki tehdä, mutta joka tapauksessa arvomme tiedetään ja lisäeuroissa huomioidaan. Osaammeko itse huolehtia siitä parhaalla mahdollisella tavalla?

Suomi on jättänyt poikkeusolot taakseen ja buffetpöydätkin ensi viikolla avataan. Yht’aikaa palaamme entiseen ja valmistaudumme poikkeukseen ja suunnittelemme uudenlaista opetuksen järjestämisen tapaa. Oi kirkkaat aivoni, missä lymyilette?

Noin vuosi sitten kirjoitin tätä blogia lentokoneessa matkalla Islantiin – ja nytkin huomaan pohtivani, mitä taivaalla tapahtuu. Iltainen harrastukseni, laskeutuvien lentokoneiden tarkkailu, poistui keväällä. Kaipaanko sitä takaisin? Jos toimin ja ajattelen kestävästi, se harrastus päättyköön iäksi. Saimme todisteen tänä keväänä, että ilmastonmuutoksen hidastaminen on mahdollista, kun vain suostumme toimimaan tai olemaan toimimatta. Nyt ei kysytty, ja tulokset näkyvät. Toimikaamme yhä kestävämmin tässä uudessa ajassa. Pystymme siihen kyllä.

Jos lentokoneita en jää kaipaamaan, niin musiikkia kyllä. Sitä lasten ja nuorten musisoimisen ja oppimisen iloa, niitä lukuisia konsertteja ja opiston käytävän tapaamisia. Vaikka rakastuin tyhjään kalenteriini, niin kyllä, kyllä haluan takaisin konsertti-illat ja viikonlopun musiikkitouhut niin nuorempien kuin vanhempienkin kanssa. Olen kiitollinen siitä musiikin osallisuudesta, jota tämä työ meille rekseillekin tarjoaa.

Juhannus tulee. Ja laituri. Ja haitari. Ja Metsäkukat.

Ihanaa kesää kaikille, älkää pudottako haitarinsoittajaa veteen.

Saarisen Sanna
Musiikkiopisto Juvenalian haitarireksi