Olli-Pekka Martikainen, SML:n toiminnanjohtaja
Tuoreen toiminnanjohtajan tervehdys teille kaikille! Jo reilun kahden kuukauden kokemus tästä työstä ja ensimmäinen blogivuoro on nyt todellisuutta. Olisiko paikallaan tehdä lyhyt arviointi tai ääneen tuumailu asioista, joita olen nähnyt ja kuullut? Kenties pohtia aiheita, jotka ovat osa kentän toimintaa ja joilla olisi selkeä kytkös myös kaikkia yhdistävään musiikkioppilaitosten liittoon? Vaihtoehtoja on, mutta mikä nyt tässä kohtaa saisi lukijat lukemaan otsikkoa pidemmälle? Ehkä kerronkin jotain tärkeää TPO-lakiuudistuksesta.
Liittomme ydintehtävää on edunvalvonta ja pedagoginen kehittämistyö. Näistä jälkimmäinen on selvästi kenttää innostava ja tärkeäksi koettu asia. Heti nousee mieleeni energiaa pursuavat vertaiskeskustelut, joissa ideat sinkoilevat ja hyvät käytänteet leviävät. Hankeideoita vilisee kuin nuijapäitä kevätlammikossa. Kehittämistarpeita ja niiden terävää sanoittamista tulvii yli äyräiden. Jokainen lause on kuin huolella valmisteltu hissipuhe. Jos on tarvetta yhteistyötahoista, niin aina on useampi vapaaehtoinen tarjolla, eikä työajankaan riittämättömyys tunnu haasteelta. Hyvä. Näin sen kuuluukin olla. Kaikki tämä innostus on mukana, kun puhumme omimmasta osaamisen ytimestä. Omistajuus alan kehittämisestä on koko yhteisössä. Se on todellinen vahvuus.
Entä jos syystä tai toisesta tulisi katsoa hieman naapurin tontille tai pohtia asioita uudesta, hieman toisenlaisesta vinkkelistä? Kysymys vie ajatukseni meneillään olevaan säveltämisen teemavuoteen.
Viikko sitten Tampere Biennalen ennakkopäivään oli kokoontunut asiaan vihkiytynyt, aktiivinen porukka. Juuri sellainen, jota tuossa aiemmin kuvailin. Päivän aluksi saimme kuulla Biennalen taiteellisen johtajan, säveltäjä Minna Leinosen analyyttiset huomiot itse kokemistaan pedagogisista taitekohdista, joissa perinteiset sävellyspedagogiset työkalut ja ennakko-osaaminen olivat tulleet haastetuksi, niin tarpeellisuuden kuin ehdottomuudenkin osalta. Leinosen kertomat esimerkit tekivät näkyväksi sen, millaisessa asioiden uudelleen määrittelyn tai toisella tavalla ajattelun ajassa nyt elämme. Hänen kuvailemiensa kokemusten mukaan säveltäminen ei tarvitse satsioppiopintoja (välttämättä), ei edeltäviä instrumenttiopintoja (välttämättä), ei lopulta edes nuottejakaan (välttämättä).
Säveltämisen teemavuoteen liittyvän kyselyn perusteella säveltäminen omana aineenaan ei ole vielä valloittanut suuria massoja, mutta monipuolinen ja yhteistyön kautta avoin ja kannustava, säveltäen syntyvään osaamiseen kannustaminen vie varmasti asiaa eteenpäin. Musiikin harrastamista ajatellen kaikki osaaminen antaa aina vain enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia käyttää omaa mielikuvitusta. Olin pohtinut ennen ennakkopäivää, että mistä puhumme, kun puhumme säveltämisestä? Taiteellinen johtaja puki asian sanoiksi niin, että ”säveltäminen on musiikillista mielikuvittelua”. Päivän aikana kuultiin muitakin hyviä määritelmiä. Olennaista lienee oppilaitostemme ja uusien sävellysoppilaiden kannalta se, ettei kynnys aloittamiseen ole korkea ja ettei oikeaa tai väärää lähtökohtaisesti ole. Luovuus ja mielikuvitus on jokaisen oma henkilökohtainen, vaalittava voimavara.
Päivän loppukeskustelussa yksi osallistujista loihti lausuman: ”Täältä puuttuvat ne, joiden täällä pitäisi olla.” Näin usein olemme eri tapahtumissa saaneet huomata. Siispä keskustelua tulee jatkaa ja se jatkukoon myös ennalta määrittelemättömissä kohtaamisissa. Mahdollistetaan yhdessä säveltämiselle sille kuuluva ja uusissa opetussuunnitelmissakin määritelty olennainen osa musiikin taiteen perusopetuksessa.
No entä ydintehtävästämme se edunvalvonta? Olisiko syytä joskus olla myös edunvalvonnan teemavuosi? Vastaus on mielestäni yksinkertainen. Jokaisen vuoden tulisi olla sellainen. Kenellä siitä sitten on omistajuus? Missä ja miten edunvalvonnan aktiivit tapaavat ja toimivat? Onko heitä? Kenelle edunvalvontaa tulisi kohdistaa?
Musiikin koulutusala on keskinäisessä vuorovaikutuksessaan todella samanmielinen. Kaikki jakavat alan merkityksen ja ymmärtävät oppimisen kannalta optimaalisten puitteiden vaatimukset. Lait ja organisaatiot sekä lukuisat eri systeemit on hiottu aikojen kuluessa tätä hienoa alaa palvelemaan. Joku onkin sanonut, että tämän kuplan sisällä kaikki on rauhallista ja hyvin. Kupla ei kuitenkaan ole muista yhteiskunnan ilmiöistä riippumaton. Suurta ravistelua ei vielä ole koettu, mutta nähtävissä on jo, jos ei kuplan puhkeaminen, niin sieltä täältä alkava vuotaminen.
Elämme isossa kuvassa aikoja, jossa koko ajan merkittävämpi osa yhteiskunnan rakennuspalikoista tulee olla aineettomia. Tässä olemme yksi tärkeä työkalu/materiaali niille, jotka päätöksillään tulevaa yhteiskuntaa rakentavat. Mutta tietävätkö he meistä? Edellisen toiminnanjohtajan terveisten mukaan päättäjät eivät ole tietoisia edes siitä, että perusopetus ja taiteen perusopetus ovat eri asioita. Lyömmekö päätä seinään yrittäessämme nostaa juuri taiteen perusopetuksen nimen tunnettuutta? Olisiko helpompaa yhdessä sopia vain uusi nimitys tälle taiteiden monipuoliseen harrastamiseen ja niiden lainalaisuuksien mukaiseen oppimiseen tähtäävälle pitkäjänteiselle työlle ja sitä tukevalle rakenteelle? Nyt olisi varmaan hyvä hetki nimiehdotuksille.
Jos palaan vielä kuplan äärelle, niin miten kuplan ulkopuoliset saadaan ymmärtämään, mikä merkitys tällä toiminnalla on osana yhteiskuntaa? Siitä huolehtiminen olisi tarvitsemaamme edunvalvontaa. Olemme moniin muihin edunvalvontaa tekeviin aloihin nähden tuudittautuneet siihen tunteeseen, joka meillä itsellämme on alan tärkeydestä. Nyt on vakavan herätyksen ja asian korjaamisen aika. Muutos on mahdollisuus! Kenellä tässä on toimintavelvoite?
Pedagogisen kehittämisen kaltaista omistajuuden tunnetta edunvalvonnan kehittämiseen ja tekemiseen ei vielä kentältä riittävästi löydy. Nyt olisi sen paikka. Väitän, että vain yhdessä edunvalvonnasta huolehtimalla voimme löytää alueellisesti riittävän kattavan ja monikerroksisen vaikuttavuusrihmaston, joka elää symbioosissa yhteiskunnan kanssa. Rihmaston tulee päästä iholle, se ei siis voi olla vain vaalitavoite-pamfletteja. Mikään ei ole vaikuttavampaa tai koskettavampaa kuin päästä kokemaan vierestä sitä arjen työtä ja oppimisen iloa, mikä on oppilaitosten ydintä. Näitä kohtaamisia tulee järjestää!
Ensimmäinen yhteinen päämäärämme olkoon kunnallisvaalit 2025.
Lupasin alussa, että kertoisin jotain tärkeää TPO-lakiuudistuksesta. Niin vielä teenkin. Uudistus on alkanut ja se on tärkeä ponnistus kaikkien taiteiden tulevaisuuden kannalta. Musiikki on uudistuksen taustalla esimerkkinä niin hyvästä kuin pahastakin. Musiikin osalla on myös kehitettävää. Uudistus tulee kuitenkin saattaa maaliin kaikkien taiteenlajien kanssa yhdessä. Sisäiset ristivedot tai lillukoiden varsiin kompastelut vievät mennessään taidealojen yhteisen uskottavuuden ja painoarvon lakiuudistustyöryhmässä sekä antaa suotta pelimerkkejä muille valmistelun edetessä. Reksikahvit toimivat yhtenä valmistelun ja kentän vuoropuhelun alustana prosessin aikana. Aktiivisesti, ratkaisukeskeisesti ja avoimesti yhdessä. Se on tärkeää tässä uudistuksessa. Sen halusin teille kertoa.
Jatketaan keskustelua viimeistään Valkeakoskella, mutta meihin saa aina olla yhteydessä!
