Kuhmon musiikkikurssit ovat kouluttaneet nuoria ammattiopiskelijoita ja lahjakkaita musiikin harrastajia joka kesä jo lähes puolen vuosisadan ajan. Vahvoihin perinteisiinsä nojaten musiikkikurssit, yhdessä Kuhmon Kamarimusiikkijuhlien kanssa, on säilyttänyt asemansa yhtenä vetovoimaisimmista kansainvälisistä kesäkursseista Suomessa ja Euroopassa. …
-
Kuhmon Kamarimusiikin musiikkikurssit 2017
-
Osallistu taidekasvatustalkoisiin!
Suomen musiikkioppilaitosten liitto haastaa kaikki maamme taiteen perusopetusta järjestävät oppilaitokset mukaan talkoisiin, joissa edistetään tasa-arvoa taidekasvatuksessa ja taideoppilaitosten roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä. Haastamme Teidät mukaan Taidekasvatustalkoisiin! Suomalainen musiikki- ja taidekasvatus tunnetaan maailmalla hienoista saavutuksistaan …
-
Suomi vuonna 2017 -100 tapahtumaa, 1000 tarinaa
Nuorisoseurat juhlistaa satavuotiasta Suomea hankkeella, jossa alle 29-vuotiailla lapsilla ja nuorilla on mahdollista päästä toteuttamaan sata oma näköistä tapahtumaa ja kertomaan tuhansin tarinoin, millainen on Suomi vuonna 2017. Aikuiset ja kulttuurisen nuorisotyön järjestöt toimivat tarvittaessa …
-
Jousikollegoiden vuorovaikutuspäivät
04.02.2017 – 05.02.2017 Suomen jousisoitinopettajat ry yhteistyössä Lahden konservatorion kanssa Suomen jousisoitinopettajat ry (SJO) www.estafinland.fi järjestää yhteistyössä jousikollegoiden vuorovaikutuspäivät Lahden konservatorion www.concis.fi kanssa 4.-5.2.2017 os. Sibeliuksenkatu 8, 15110 Lahti. Verkkosivuiltamme löydät tapahtuman koko ohjelman sekä …
-
SML:n hallitus kokoontui 13.1.2017 liiton toimistolla
Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Raimo Päiväläinen. Vuoden ensimmäisen kokouksen pitkällä asialistalla olivat mm. liiton vuosi- ja toimintakertomus sekä talousarvio 2016, OPS-perusteiden uudistus, tulevat liittopäivät, koulutukset ja seminaarit, juuri valmistumassa olevat uudet verkkosivut ja paljon muuta. Kokouksen …
-
Kulttuurikasvatussuunnitelmat värittävät vuonna 2017 yli kolmasosan Suomea
Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan tai alueen suunnitelma ja sopimus siitä, miten kulttuuri- ja kulttuuriperintökasvatusta tarjotaan systemaattisesti osana kunnan perusopetusta vuosiluokalta toiselle edeten. Kulttuurivoltti-hankkeen (2014–2016) tuloksena kulttuurikasvatussuunnitelmien määrä tulee ylittämään Suomi 100 -juhlavuonna jo sadan kulttuurikasvatussuunnitelman rajapyykin. …
-
Muusikolla on oikeus harjoittaa ammattiaan (Musiikkineuvosto)
Suomen musiikkineuvoston lausunto 17.1.2017 Musiikkialan järjestöt eivät hyväksy sitä, että Suomen maahanmuuttovirasto vaatii muusikolta ammatista luopumista. Muusikkona, musiikinopettajana ja musiikkiosaston johtajana työskennellyt alttoviulisti Samer Saad on muusikkoutensa vuoksi joutunut kotimaassaan Irakissa vainon kohteeksi ja tullut …
-
MUSIIKKIOPISTO JUVENALIAN PED.LAB
”Musiikkiopisto Juvenalian ped.lab on kokeilutoiminnan ja kehittämisen onnela, uteliaisuuden leipomo, mahdollisuuksien ja onnistumisen iloinen vuoristorata. Taiteilijoina ja muusikkoina voimme kehittyä läpi uramme, pedagogeina voimme samoin kehittyä läpi uramme. Uskallus astua uuteen voi olla merkittävä osaamisen …
-
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017, toivottaa SML
God jul och gott nytt år 2017, önskar FMF The Association of Finnish Music Schools Wishes You a Merry Christmas & Happy New Year
-
Tule mukaan rakentamaan lasten ja nuorten taidekalenteria!
Lasten ja nuorten taidekalenteri Suomi 100 -hanke on osa Suomen virallista itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Suomikalenteri.fi- / konstkalender.fi-verkkopalvelu avautuu 1.1.2017! Palvelu nostaa esille eri taiteenalojen nuoret taitajat, esiintyjäryhmät ja tekijät eri puolilta maata. Lasten ja nuorten …