Musiikkitoimittaja Kare Eskola kirjoitti Ylen sivuilla kriittisesti suomalaisesta musiikinopetuksesta (Analyysi: Lapsia raahataan soittotunneille, vaikka parempiakin keinoja harrastamiseen olisi 24.9.2024). Hän ylisti kirjoituksessaan Näppäripedagogiikkaa, josta on helppo olla samaa mieltä, sillä se on hieno elementti suomalaisen musiikinopetuksen kentällä. Se eittämättä ansaitsee ylistyksensä, mutta sitä ei kannata tehdä muun musiikinopetuksen ja erityisesti soittotuntien tai musiikkioppilaitosten yhteissoiton kustannuksella. Tällainen vastakkainasettelu ei rakenna sellaista kulttuurin kenttää tai musiikinopetusta, jonka Suomen lapset ja nuoret ansaitsevat.
Teksti on tietenkin provosoiva, kuten nykyiseen klikkikulttuuriin kuuluu, ja Eskolan mukaan mm. ”musiikkia ja soittamista opetetaan väärin” ja vaikka “soittoharrastus olisi tutkitusti hyväksi… … alkuvaiheessa se kuulostaa lapsistakin liian ankealta” ja, että musiikkiopistojen yhteissoitto ”kuulostaa vain ankealta alkeiskitkutukselta”. Teksti tarjotaan meille analyysinä, mutta ainakaan sanavalinnoiltaan se ei ole objektiivinen.
Kirjoitus on julkaistu mielenkiintoisella hetkellä, sillä juuri viime viikolla Kansalaisfoorumi julkaisi mittavan selvityksen Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset. Samaan aikaan Taiteen perusopetusliitto selvitti lasten ja nuorten suhdetta taideharrastukseensa, ja selvityksen mukaan “taiteen perusopetuksen parissa koetaan oppimisen iloa, tullaan hyväksytyksi ja opittuja taitoja hyödynnetään myös koulussa, työpaikalla tai muuten elämässä. Taideharrastaminen lisää luovuutta ja mielikuvituksen käyttöä ja tarjoaa positiivisia haasteita. Harrastus tuo hyvän mielen ja lisää hyvinvointia”. Toisin sanoen lapsilta ja nuorilta itseltään kysyttäessä, tilanne ei ole niin synkeä, kun mitää Eskola tekstissään kuvaa.
Musiikinopetuksen kentällä kuulemme päivittäin kiitosta opetuksesta, jonka takana ovat kansainvälisesti vertailtuna todella korkeasti koulutetut musiikinopettajat. Kuulemme myös muista maista ihmettelyä ja jopa kateutta siitä, miten hienosti suomalainen musiikinopetus toimii. Siitä on myös todisteena maastamme nousevat lahjakkuudet musiikin eri tyylilajeissa, joista kaikki ovat arvokkaita. Niistä yhden nostaminen muiden yläpuolelle ei ole palvelus kokonaisvaltaiselle kulttuurille ja lapsille ja nuorille, jotka sen parissa harrastavat ja opiskelevat.
Myös musiikinopetuksen tulee seurata aikaa ja siksi koko musiikkioppilaitosverkosto tekee jatkuvaa, tinkimätöntä kehitystyötä. Ajassa olevat haasteet ovat tosiasia ja eteenpäin pääsemme vain yhteistyölle ja rakentavasti. Tällaiseen rakentavaan, ratkaisukeskeiseen toimintaan soisi kaikkien yhtyvän. Tavoitteemme on osaltamme rakentaa hyvää ja kestävää yhteiskunnan henkistä hyvinvointia.
